lauantai 20. huhtikuuta 2013

One step closer



reeeeniiIMG_9436
4HUHTIKUU1
IMG_9405
IMG_9372
IMG_9379
IMG_9318 
Mun omia pärstäkuvia kyllästymisee asti. Viime viikonloppuna kuvailin paljon ja kuvasaldoo kerty reilu 300 kuvaa. Jotain vaa onnistuin sössimää, ja kaikki kuvat katos johonkii avaruutee ku latasin niitä koneelle. 
Ja sen takii tää postailuki on nyt vähä jääny. Innostus kirjottamisesta katos sillä hetkellä ku totesin, että ne kuvat on nyt hukkunu. Ei minuu kiinnostais kirjottaa tekstii, jonka kaverina on 100 kuvaa mun naamasta. Mut yritän nyt kuitenkii kaiken keskeltä pitää tän blogin jotenkii hengissä.
Tää viikko on kulunu taas ihan törkeen nopeesti. Aloin aattelemaa, et kohta on kesäloma. Kohta alkaa ysiluokka. Kohta pitää alkaa miettimää jatko-opintoja. Mihin mun elämä katoaa, jossen osaa elää tässä hetkessä ? Pian tajuan olevani kolmekymppinen, ja en oo tehny elämälläni mitää. Mun pitäis opetella elämää nyt, eikä miettii koko aika tulevaisuutta.
Perjantaina meiän koululla kävi Kari Korhonen (jos joku ei tiiä kuka se on, niii googlettakaa) kertomassa huumeista ja omasta elämästää ja menneisyydestää. Sen jutut oli oikeesti kiinnostavia, välillä nauretti vedet silmissä, ja seuraavassa hetkessä jo itketti. Sen puhe sai mut ajattelemaa itteäni. Yhessä vaiheessa se kysy, että ketä teistä on joskus koulukiusattu. Kädet alko täristä. En uskaltanu nostaa kättä, vaikka olis pitäny. Jotkut viittas. Mie en pystyny.
Vuoden ajan minuu kiusattii.Tai ei minuu hakattu, potkittu, tai mitää. Nimiteltii, pipoo pöllittii talvella. Sellasta.
En uskaltanu sanoo kellekkää mitää. Hymyilin niiku mitää ei ois tapahtunukkaa. Uskottelin itelleni olevani tarpeeks vahva ja et jaksan tän kaiken yksin. Jossain vaihees meni yli, ja itkin yksin iltasin. Kesäloma alko, ja asiat alko menemää pikkuhiljaa paremmin. Pienii askelii taakkepäin joskus ajoittain, mut kuitenkii, aloin pääsemää eteepäin.
Tällä viikolla jouduin ekaa kertaa kertomaa kaverille, että muo kiusattii. Se sano ettei ois ikinä uskonu. Osasin piilottaa sen hyvin.
Kuitenkaa silloin ku se Kari kysy, en pystyny viittaamaa. En ollu valmis vielä myöntämää julkisesti. Ajattelin, että se on heikkous, että on kiusattu. Jäin kumminki miettimää sen sanoja. Ja nyt, kerroin tällee julkisesti tän blogissa. Kylllä, minua on kiusattu. Viikon aikana musta on paljastanu monia uusia asioita, toiset on järkyttäny ihmisiä, mutta se olen minä. Enää en ajattele olevani vahva, koska jaksan piilottaa kiusaamisen. Tiedän olevani vahva, kun uskallan sanoa  sen ääneen.
Asiat on kuitenkin nyt pikkuhiljaa taas helpottunu. Kiusaajat ei oo enää samassa koulussa, joten niitä ei tarvii enää nähä.
Ja se kysymys  minkä oon kuullu tällä viikolla pariin otteeseen, olenko antanut anteeksi ?
Olen.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisena, en julkaise asiattomia, loukkaavia tms. kommentteja. Kritiikkiä otan vastaan ja julkaisenkin kommentit joissa asia on kerrottu kohteliaasti ja asiallisesti. kiitos :)